tiistai 16. elokuuta 2016

IN THE DARK






Eilen näitä kuvia ottaessa ulkona satoi vettä ja oli muutenkin koleaa. Melkein syksyistä. Mulla on kuva viime vuoden syyskuun puolen välin tienoilta, jossa olen juuri juossut 6 km lenkin, ylläni toppi ja mikroshortsit. Muistan kuvan sekä siksi, että oli erikoista, että ylipäätään juoksin lenkin ja myös juuri siksi, että ylläni oli vain toppi ja mikroshortsit, syyskuussa. Nyt on vasta elokuu ja jo parin viikon ajan on ollut todella syksyistä. Ja sateista. Pimeää. Kurja todeta, mutta kesä taisi loppua tänä vuonna melko lyhyeen ja nyt olisi edessä taas se loputtoman pitkä, pimeä ja kylmä aika. Voisinko vaan muuttaa Australiaan nyt heti?






keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

RED DETAILS






Mä tykkään yhdistellä asuissa usein sävyjä niin, että ne toistuu aina useammassa yksityiskohdassa. Vaatteessa, meikissä, kynsien värissä tai asusteissa. Tällä kertaa valitsin kirkkaan punaisen paidan ja punaiset huulet sen kaveriksi. Ainakin mun silmään tuo kirkkaanpunainen näyttää päällä tosi hyvältä! Mun vaatekaapista kovin montaa näin räikeän väristä vaatetta ei löydykään. Sellainen sähkönsininen paita olisi mulla haaveissa. Sen kanssa tuskin kuitenkaan yhdistän sähkönsinistä huulipunaa ;)



tiistai 12. heinäkuuta 2016

MUUTAMA PÄÄHÄN PÄLKÄHTÄNYT AJATUS


En osaa avata pakkauksia oikein ja tästä kuulen myös Jonilta aika usein.. Mulla on usein niin kiire saada keksipaketti tai karkkipussi auki, että tuloksena on puoliksi auki revennyt pakkaus.

Söin tässä yksi päivä aamupalaksi kääretorttua, enkä potenut yhtään huonoa omaatuntoa.

Jäin tuijottamaan valasdokumenttia vielä 10 minuutiksi seisten, sohvalta jo noustuani. En sitten tiedä oliko kyseessä vaan armoton jumitus vai vaan älyttömän kiinnostava dokumentti..

Voitelen joka ilta huuleni bepanthenilla, jotta huulet olisivat kosteutetut yön jälkeen.



Jouduin äskön tarkistamaan googlesta miten "bepanthen" kirjoitetaan.

Opin juuri, että yhdessä laiskiaisessa voi olla yli 900 kovakuoriasta, yli 100 koiperhosta ja yli 200 termiittiä. Siis mitä?!

Lisäksi järkytyin tiedosta, että sukupuuttoon kuollut laiskiaislaji Megatherium oli lähes norsun kokoinen jättilaislaiskiainen. Vou :DD

Mulla on kaksi kirjoitusmoodia. Sellainen virallinen ja tylsä, ja sitten toisaalta sellainen värikkäämpi ja runollisempi.

Mua ärsyttää usein ihmisten ajattelemattomuus. Siis esimerkiksi se, että juuri eräässä ohjelmassa nainen tehdessään kakkutaikinaa totesi sen olevan liian löysää ja lisäsi siihen siksi hieman kermaa. Vatkaamattomana. Siis mitä?



Mun lempiraaka-aine tällä hetkellä on vuohenjuusto. Vuohenjuustosalaatti paholaisenhillolla on jotain niin taivaallista!

Yöllä ennen nukkumaanmenoa puhelinta selatessa pidän vain toisen silmän auki. Näyttöä on siten helpompi pimeällä katsoa :D 

Olen ylpeä luonteenpiirteestäni innostua annimaiseen tapaan esimerkiksi jostain kaverin ehdotuksesta tai omaan päähän tulleesta ajatuksesta niin, että se on toteutettava heti, nyt.




tiistai 21. kesäkuuta 2016

W H I T E





Vähemmälle on kuulkaa jäänyt vaalean sävyisten vaatteiden käyttö viime aikoina. Nytpä sitten löysin päälleni sekä ylä- että alaosaan vaaleaa puettavaksi. Eikä näyttänyt yhtään hullummalta. Ainakaan omaan silmään. Mulla on ollut tässä menneinä aikoina päällä yleensä mustat housut, joihin olen yhdistellyt eri yläosia. Jotenkin tylsistytti jo itseäkin, vaikkakin musta alaosa on aina helppo valinta. Ehkäpä nyt kun on kesäkin voisi taas pikkuhiljaa alkaa käyttämään vaaleita ja kirkkaita sävyjä. Jotenkin ne kuuluu kesään. Joo, kesään. Ei ainakaan syksyyn tai kevääseen kun vaatetus on usein samaa sävyä kuin ulkona häilyvä sateen harmantama maisema. Hyi, oikein puistatti kun ajattelinkin, että syksyhän se sieltä tulee taas yhdessä hujauksessa. Mutta ei, nyt nautitaan kesästä! Vielä on kesää jälj.. ja niin edelleen.

Thank   G O D   it's summer!




maanantai 20. kesäkuuta 2016

VIELÄ RIIKASTA





Tuntuu, että meidän ihanasta Riikan reissusta on jo ikuisuus. Ja onhan siitä toki aikaa puolitoista kuukautta. Tälläkin kertaa haluan nostaa esille meidän syöpöttelyt, koska meidän reissun pääaihe oli ravintolat ja ruoka (:D). Ruoka oli tosiaankin useissa paikoissa edullisempaa kuin Suomessa, mutta vanhasta kaupungista löytyi myös ravintoloita, joissa hintataso oli Suomen kanssa samaa luokkaa. 

Mieleen jäi muun muassa Street Burger, jossa ateriat olivat keskimäärin 5-7e luokkaa. Paljon eri vaihtoehtoja lihansyöjille ja ihan hyvät vaihtoehdot kasvissyöjillekin (katso ylempänä oleva kuva ravintolan menusta). Mun makuun hamppari oli aika 5/6, eli lähes täydellinen. 

Toisena paikkana mieleen on jäänyt Easy wine, josta sai kaikenlaista ruokaa, mutta ideana olivat ruoan kanssa maisteltavat viinit. Viinit olivat ravintolassa omissa kaapeissaan, jokainen juuri kyseiselle viinille sopivassa lämpötilassa. Kaikki asiakkaat saivat oman kortin, jolla eri hintaisia viineja pystyi noutamaan jokaisen viinin edessä olevasta annostelijasta. Määrän sai itse valita ja tietysti hintakin määräytyi määrän mukaan. Musta tää oli aika loistava idea! Jokaisen ruokalajin yhteydessä pystyi siis maistelemaan yhtä tai vaikka useampaakin viiniä. Me otettiin yhdessä tapasannos ja maisteltiin samalla pari erilaista viiniä. Ihan loisto paikka!

Tieysti käytiin hemmottelemassa itseämme myös kahviloissa ties minkälaisilla leivonnaisilla. Eräänä päivänä satuttiin löytämään jostain peräkujalta "rakkauskahvila", jonka asiakaskunta koostui pääasiassa kuhertelevista pareista. Ei ehkä ihan sovittu paikkaan, mutta vastaanottavainen nuori italiano -tyylinen (olipas monta adjektiivia peräjälkeen) isäntä ohjasi meidät reippain elkein sisälle kakkuja valitsemaan. Tyyppi on niin hauska, että pakkohan meidän oli jäädä. Otettiimpa kakkupalojemme lisäksi myös yhdet mojitot, vieläpä erinomaiset sellaiset. Osittain pelko siitä, että jääpalat on tehty kraanavedestä, josta maha menee sekaisin, lisäsi kyllä reissumme huvittavuutta monessa tilanteessa (tai ainakin yleinen pelko siitä, että maha voi mennä sekaisin mistä tahansa). Kiskaismme mojitotkin sellaisella vauhdilla, etteivät jääpalat kerenneet sulamaan juoman sekaan. En sitten tiedä, mitä meitä houstaava isäntä meistä ajatteli.. 

Ihania raivintoloita, kahviloita ja terasseja mahtavassa seurassa, mikäs sen mukavampaa!