torstai 25. kesäkuuta 2015

KESÄISIÄ ASUJA



Kesä on täällä, vaikka kelit on kyllä kaikkea muuta kuin kesäiset. Jotenkin hassusti on kuitenkin sattunut niin, että töissä ollessa sataa vettä ja kun pääsen kotiin, aurinko paistaa, eikös se yleensä mene toisin päin? Noh, en todellakaan valita :) toivottavasti tulisi hieman lämpimämpi kuitenkin, kun tuntuu, ettei ole vielä kovin kesäisesti pystynyt pukeutumaan, saati harkitsemaan rantareissuja. Olen selaillutkin kaihoisasti monien vaateketjujen sivuja, kuten Espritin, josta löysin vaikka miiitä kivaa. Kokosin Espritin sivuilta kolmeen eri kategoriaan sopivia asuja, jotka erityisesti mun silmääni viehättivät.


Ensimmäisenä rantapäivän asukokonaisuus. Rannalle on kiva mennä mahdollisimman huolettomissa vetimissä, mikäli kyseessä on vaan se perinteinen auringonotto. Itse nappaan mukaan yleensä vaan bikinit ja pyyhkeen, ja eikun menoksi. Jos kuitenkin kyseessä on esimerkiksi jotkin rantabileet tai muu tapahtuma rannalla, haluaa toki pukeutua vähän enemmän. Rantamuoti on niin värikästä nykyään, että jokainen löytää varmasti itselleen sopivan rantasetin. Omaa silmääni viehätti sinisävyinen tunika, jonka voi pukea mustien bikinien päälle, ja siihen sopivat asusteet. Mitäs pidätte?






Tällaisen auskokonaisuuden laittaisin päälleni esimerkiksi shoppailupäivänä, jolloin on kiva näyttää tyylikkään rennolta. Itse suosin shoppailupäivinä löysiä vaatteita, jotka on helppo ottaa pois ja sujauttaa takaisin vaatteiden sovituksen lomassa.




Tämä viimeinen, siistimpi asukokonaisuus on mun lemppari. Tuollainen ruskea hame mun on ehdottomasti hankittava myös omaan kaappiini! Ruskeaan hameeseen yhdistin hempeitä pastellisävyjä ja kultaisia koruja. Mun mielestä tällä asulla voisi lähteä vaikkapa tutun valmistujaisiin!



Asukokonaisuudet olen koonnut täältä.

Lisää kategorioita löydät Espritin sivuilta.


Espritin verkkosivuille päivittyy päivittäin uusia tuotteita, josta ne on helppo bongata kategorioittain. Toimitus ja palautus on Espritillä ilmaista ja toimitus kestää 1-3 päivää. Tällä hetkellä on meneillään jopa 50 % kesäale, joten kannattaa käydä vilkaisemassa tarjontaa, mikäli kesävaate varastostasi jotain vielä uupuu! ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti